Sivut

torstai 24. syyskuuta 2015

Kimmon mietteitä

Uuden Hunks Icebreaker-show´n treenit käynnistyivät Heinäkuun lopulla. Intoa puhkuen lähdin sitä toteuttamaan, sillä onhan uusi show tervetullut piristysruiske koko ryhmälle. Samaan aikaan aloitin pienen välidieetin, tarkoituksena saada napakka show-kunto syksyksi.
Ensimmäiset viikot menivät mallikkaasti. Tanssikuviot jäivät mukavasti mieleeni ja kroppa kiristyi. Kuukauden treenaamisen jälkeen aloitin opiskelemaan radiotoimittajaksi, tiedostaen että syksystä tulee kiireinen koulun, treenien ja dieetin ohella. Tämän lisäksi tein keikkaa viikonloppuisin. 
Jalka alkoi painamaan ja väsymys iski. Parisen viikkoa sitten mietin mielessäni; jaksanko koko tämän rumban? Koulussa tehtäviä kasaantui päivittäin ja halusin tottakai suoriutua tehtävistä mahdollisimman hyvin. Pitkät päivät tehtävien parissa ja siihen päälle iltaisin treenit + koko muu elämä, olin tilanteessa että halusin jättää Hunksit. Kuitenkin mielessä pyöri jatkuvasti ajatus, tämä on vain väliaikaista ja se sai jatkamaan. Viikko kerrallaan mentiin eteenpäin. 
Nyt olemme siinä tilanteessa, että ensi-ilta häämöttä parin päivän päästä. Loppusuora on edessä ja maali näkyy jo! Kroppakin on kiristynyt mukavasti, yli kymmenen kiloa jo lähtenyt! 



Se mikä sai jatkamaan vaikeidenkin vaiheiden läpi on hyvä porukka. Ei ole ihme, että meidän porukasta kun kysyy, kuinka tärkeä ryhmä on sinulle, vastaukseksi saa: se on kuin toinen perhe. Hyvällä hengellä ja ystävien tuella pääsee pitkälle. Kaikilla meillä on hyviä ja huonoja aikoja, silloin läheiset nousevat arvoon arvaamattomaan. Näille veljille täytyy nostaa hattua ja antaa iso kiitos, he ovat sen ansainneet! 

Tuleva show tulee olemaan takuuvarmaa Hunks-viihdettä ja ylpeänä saan olla siinä mukana! Show´ssa huokuu seksikkyys ja maskuliinisuus, mutta myös veljeys ja ystävyys. Nämä asiat kiteyttävät yhteen sen, kuinka varmasti voin sanoa tämän olevan kaikkien aikojen Hunks-show! 
Kohta pääsemme esittämään sen yleisölle, henkilökohtaisesti odotan sitä päivää enemmän, kuin pikkulapsena joulupukkia. 



Nähdään keikoilla ja iloa syksyyn! 

Hunks-Kimmo ;)

maanantai 21. syyskuuta 2015

Petteri kasvohoidossa

Aurora Skin Clinic

Uuden show´n ensi-ilta lähestyy, joten halusin hoitaa kasvojen ihon kuntoon ennen sitä.
Yhteistyön merkeissä pääsin kokeilemaan HydraFacial-kasvohoitoa.

Ennakkofiilikset kasvohoitoon lähtiessäni olivat erittäin kiinnostuneet sillä vaikka olen kasvohoidoissa pari kertaa vuosittain käynyt jo pitkään, ovat ne aina olleet kosmetologin tekemiä peruskasvohoitoja.
Nytkään en tarkalleen tiennyt millaiseen hoitoon olin menossa, ainoastaan sen tiesin että ihan perinteisestä hoidosta ei ollut kyse, ja sen tekisi sairaanhoitaja Pia Airaskorpi. Tämä asetelma loi tilanteesta kieltättä kiehtovan ja jännittävän.


Paikkana Aurora Skin Clinic näytti vakuuttavalta, siistiltä ja tyylikkäältä. Ensimmäinen fiilis oli se että oikeasti olin tullut alan ammattilaisten hoidettavaksi.





Itse hoito olikin kaikkea muuta kuin kuvittelin, koska en edes tiennyt että kasvohoitoja voi tehdä muuta kuin käsillä, sormenpäillä ihoa puristellen sekä erilaisia voiteita käyttäen.
Hoito tehtiinkin ilman varsinaista sairaanhoitajan koskemista ihooni, laitteita siis käyttäen. Laite oli pieni imurin tyyppinen, ja äärimmäisen miellyttävä!




Missään kohtaa käsittelyä minua ei puristeltu naamasta eikä hoito tuntunut mitenkään epämiellyttävältä - ei missään kohtaa.
Hoitoon olisi helppoa ollut nukahtaa, koska se tuntui mukavalta eikä kipua lainkaan. 



Hoidon jälkeen olin hyvin kiinnostunut näkemään lopputuloksen sillä tiesin että hoito kuin hoito niin oli todennäköistä että kasvoni punottaisi ja olisi "käsitellyn" näköinen. Jopa vähän jännitti asia kun oli tärkeä palaveri heti käsittelyn jälkeen!
Mutta itselläni kävi hyvä tuuri sillä oma ihotyyppini mitä ilmeisemmin on sen tyyppinen että se ei reagoinut juuri mitenkään käsittelyyn sillä kun kysyin tunnin päästä ihmisiltä että näkeekö että olen ollut kasvohoidossa niin kaikki sanoivat että ei mitenkään.




Olo oli aivan mielettömän raikas ja puhdistunut heti käsittelyn jälkeen, ja se sama fiilis on jatkunut siitä asti. Välillä huomaan sormillani kokeilevan huomaamattani kasvojeni ihoa, koska se tuntuu yhä todella puhdistuneelta ja raikkaalta.

Kokemus oli erittäin miellyttävä edellä mainitun lopputuloksen, täysin kivuttoman tekotavan sekä sen vuoksi että tunsin koko ajan olevani ammattilaisen käsissä.
Itse olen aina suosinut ajatusta että käyn kasvohoidossa kun vuodenaika vaihtuu, eli kolme-neljä kertaa vuodessa, eikä enää ole kahta kysymystäkään missä aion sen tehdä.

Lisätietoja tehdystä hoidosta sekä yhteystiedot löydät täältä

Arvomme myös yhden lahjakortin (arvo 96€) kyseiseen hoitoon. Jätä kommentti ja osallistut arvontaan.


-Petteri


tiistai 15. syyskuuta 2015

Esittelyssä; Ilja

Olen Ilja ja kotoisin Moskovasta. Nykyään asun ja opiskelen Helsingissä.
Olen taideopettaja ja olen valmistunut Kuvataideakatemiasta.
Minä tykkään urheilla, matkustella ja oppia uutta.



5 faktaa minusta:

1) Minä tykkään makeasta

2 ) Urheilen monipuolisesti  (uinti, kuntosali, juoksu ja jne.)

3) Olen ahkera ja rauhallinen kotona

4) Minulla ei ole huonoja tapoja

5) Hyvä asenne ja motivaatio auttaa elämässä!

Elämän Mottoni:

" Everything is possible in life! The main thing is motivation and self-confidence, the belief in success and victory, and common sense. "

-Ilja-


perjantai 11. syyskuuta 2015

Ice Breaker kiertueprojekti – Yhteenvetoa harjoituskaudesta

Aloitimme ryhmän kanssa Ice Breaker- kiertueen varsinaisen harjoituskauden maanantaina 27.7. Helsingin Töölö Gymillä.  Peilisali odotti täyttymistään reilu 15-henkisen rautaisen esiintymisalan ammattilaisen marssiessa sisään täynnä intoa ja halua tehdä show ja kiertue, joka antaa faneille, erityisesti naisille mieleenpainuvan ja unohtumattoman kokemuksen. 
Me Hunkseina haluamme, että naiset kokevat aina olevansa tervetulleita viettämään iltaa kanssamme ja nauttimaan showstamme. Toivotamme myös miehet lämpimästi tervetulleiksi, sillä kyllähän viisas mies ymmärtää tulla sinne missä hameväkeä riittää. 
Harjoituskausi huipentuu kiertueen ensi-iltaan lauantaina 26.9. Silja Galaxy – laivalla Turusta Tukholmaan, johon mennessä yhdeksän tiivistä viikkoa uusien koreografioiden työstämistä on saatu päätökseen. 


Varsinainen show´n ja kiertueen suunnittelu aloitettiin jo alkuvuodesta kapellimestari Petri ”Mauno” Ahosen johdolla, jolloin koko ryhmän vahvuudella kokoonnuttiin yhteen, jaettiin ajatuksia ja tuntemuksia menneestä, Hunksien nykytilanteesta sekä tulevaisuudesta. Mietimme jopa kokonaan leikin jättämistä kesken - lopettamista. Niin Hunksien sisällä kuin elämässä yleensäkin tarvitaan aika ajoin kriisejä, jotta asiat alkavat kulkemaan oikeaan suuntaan, jotta tapahtuu kasvua ja kehitystä, muutosta parempaan. Sinä päivänä me kuitenkin teimme yhteisen päätöksen sitoutua ryhmän toimintaan ja yhteisiin tavoitteisiin entistä vahvemmin. Pohdimme perusteellisesti toiminta-ajatustamme, sitä mitä tehdään, kenelle tehdään ja miksi tehdään. Pääsimme samalle taajudelle ryhmän sisällä ja vahvistimme yhteistä visiota. Niin pääsimme projektissa alkuun suunnittelemaan shown rakennetta, teemoja, äänimaailmaa, musiikkeja ja kaikkea mitä harjoituskautta varten tulee olla paketissa.
Nyt puristamme viimeiset viikot kasaan harjoituksissa, jotta olemme valmiina ja ennennäkemättömässä iskussa ensi- illan koittaessa. Hienointa koko harjoituskaudessa on ollut nähdä sisäisesti motivoitunut ryhmä innostavan toiminnan äärellä kulkemassa kohti yhteistä päämäärää. Kauteen on kuulunut lukuisia haasteita, joista on selvitty tukemalla toinen toisiamme. On ollut loukkaantumisia ja väsymys on painanut kaikkia – uskokaa pois että 3-4 tunnin harjotukset päivittäin 5-7 päivänä viikossa muiden töiden, mahdollisen perhe-elämän, kuntosaliharjoittelun (ryhmän jäsenyys kun vaatii jatkuvaa omasta kunnostaan ja ulkonäostään huolehtimista) sekä muun arki-elämän ohella ei ole helppoa. Kaiken yhteensovittaminen vaatii tarkkaa aikatauluttamista, sekä joustamista monesta suunnasta. 



Harjoituskauden aikana on myös kuvattu uusia promootiokuvia, joihin valmistautuminen dietteineen on tuonut oman mausteensa keitokseen. Itse toimintaterapeuttina ja personal trainerina aikaa ja ajatusta on kulunut vielä kuntoutusalan lisäopintojen suorittamiseen sekä täysipäiväiseen ammatinharjoittajuuteen siirtymisen suunnitteluun. 
Loppuun haluan kiittää vielä henkilökohtaisesti läheisiäni kaikesta jaksamisesta ja tukemisesta, Hunks- veljiä siitä että edelleen pidetään yhtä, ryhmän uusia ”kokelaita” siitä että olette hypänneet mukaan remmiin huikealla tsempillä, ryhmän johtoa esimerkillisestä johtamisesta, upeita koreografejamme innostavista ja tarpeeksi haastavista koreografioista, ja tietysti kaikkia faneja siitä, että olemme saaneet olla kaikki nämä vuodet etuoikeutetussa asemassa tekemässä esiintymistyötä jota rakastamme. 
Olemme hyvässä aikataulussa harjoitusten suhteen tällä hetkellä ja uudet teemat sekä koreografiat alkavat muotoutua meidän näköiseksemme. Sen minkä aloitimme, tulemme viemään tyylillä loppuun. 




Lainatakseni lähiaikoina edesmennyttä henkisen kasvun opettajaa ja kirjailijaa Wayne W. Dyeria: 
 ”Sen tekeminen, mitä rakastat, on perusta sille, että elämässäsi on runsautta.” 

Me nautimme siitä mitä me teemme ja odotamme, että pääsemme hurmaamaan yleisömme uuden kiertueen myötä. Tervetuloa viihtymään kanssamme! Rakkaudesta lajiin ja takaisin harjoitusten pariin...

-Tanssikapteeni Matias/ Scandinavian Hunks- 


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Esittelyssä; Janne

Olen kotoisin Tuusulasta, jossa vietin koko lapsuuteni ja nuoruuteni täysikäisyyteen asti. Pienenä olin jo innokas esiintyjä. Olin mukana nuorisoteatterissa ja kuvasimme isoveljeni kanssa paljon lyhytelokuvia. Myöhemmin mukaan tuli myös showpaini sekä musiikkiharrastus, joista jälkimmäinen on vahvasti mukana elämässäni tänäkin päivänä. Teen Hunksejen ohella töitä DJ:nä.

Ennen Hunkseja olen kokeillut myös paljon erilaisia ammatteja, kuten esimerkiksi portsari, karaokevetäjä, puhelinmyyjä, raksamies etc... Hunkseissa olen ollut mukana kesäkuusta 2015. Koen olevani etuoikeutettu, koska saan nyt tehdä juuri sitä mitä rakastan eli esiintyä.
Esiintyessä sisälläni virtaa ilo, adrenaliini ja tunnen oloni vahvaksi. Se on mahtavaa ja haluan panostaa siihen ja saada sitä kautta myös yleisön nauttimaan hyvää tunnetta jota nautin myös itse. Tykkään kannustaa myös muita ihmisiä tulemaan pois kuoresta ja voittamaan ujouden. Yksi Haaveeni olisikin toimia jonakin päivänä elämäntapavalventajana.




5 faktaa minusta:

- Ylä-asteella minulla oli pitkät hiukset. Lauloin hevibändissä ja painoin noin 50 kiloa!

- Olen salkkari fani ja katson jokaisen jakson.

- Tykkään iskelmämusiikista.

- Salainen paheeni on syödä jäätelöä ja lähes aina useampi litra kerralla.

- Uskon vahvasti karmaan ja siihen, että jokaisella asialla on jokin tarkoitus elämässä.


Mottoni. "Olen erittäin allerginen negatiiviselle energialle"

Janne


maanantai 7. syyskuuta 2015

Uunimunakas

Tässä helppo ohje uunissa valmistettavaan munakkaaseen. Täytteeksi voi laittaa oman maun mukaisia aineksia. Tässä ohjeessa käytetty punasipulia, paprikaa, kirsikkatomaatteja, kinkkua ja tietysti kananmunia. Uunivuoka kannattaa öljytä esim. Leaderin kookosöljyllä.







Pilko kaikki ainekset ja laita uunivuoan pohjalle. Riko joukkoon 3-4 kananmunaa ja sekoita haarukalla. Lisää halutessasi suolaa ja juustoraastetta.


Laita vuoka 190 asteiseen uuniin noin 30-40 minuutiksi. Munakas on valmis kun se on kokonaan hyytynyt.


Hauskaa viikon alkua kaikille!




torstai 3. syyskuuta 2015

Esittelyssä; Jegu


Olen Evgeni Ylänne, tutut kutsuvat Jegu:ksi. Syntynyt Siperiassa, kylmyyden takia muutin Suomeen vielä muksuna ja nyt lämmittelen kuumassa Hunks-tiimissä. Elän optimistinä joka tilanteessa, enkä osaa olla hymyilemättä ja nauramatta pitkään. Täydestä sydämestä tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja koitan kaikin keinoin tartuttaa positiivista oloa kaikkiin ympärillä. Vältän negatiiviset aiheet nopeasti, mutta minun kanssa on helppo tulla toimeen ja otan avosylin kaikki haasteet vastaan.

Minulta löytyy kova halu ja kyky oppia uutta, sisäinen perfektionisti ei anna tehdä asioita mistä aita on matalin vaan koitan aina parhaalla mahdollisella mallilla hoitaa pienetkin asiat. Terveelliset elämäntavat ja itsensä kehittäminen ovat minulle arkielämässä tärkeässä roolissa.

Harrastanut pienestä kamppailulajeja joista eniten olen pitänyt nyrkkeilystä, sen ohella olen myös tanssinut teatterissa ja kokeillut monia tanssityylejä. Nykyjään käyn ahkerasti salilla ja pikkuhiljaa edistyy myös siihen tarvittavat kokkaustaidot.





Viisi asiaa minusta:

1. Osaan tanssia myös balettia.

2. Mulla on erittäin huono nimimuisti.

3. Inhoan yli kaiken shoppailua.

4. Pakko jännittää haukkaa jokaisen peilin edessä.

5. Teen aina lyhyen tanssi-esityksen kun riisun suihkua varten (vältän miesten pukkarin).



Motto: Jos uskot elämän kauneuteen, kuljet hymyillen huomiseen.




T: Jegu


tiistai 1. syyskuuta 2015

Blogi auki taas

Heippa kaikille!

Kesälomat pidetty ja on aika pistää pyörät pyörimään. Se tarkoittaa myös sitä, että blogia ruvetaan taas päivittämään säännöllisesti. Kesän aikana on treenattu ahkerasti uutta showta ja tietysti myös hieman lomailtu. Uuden show´n ensi-ilta on 26.9.15 M/S Silja Galaxylla.

Tänne blogin puolelle on tulossa syksyn aikana treenivinkkejä, ruokaohjeita, kuvia ja juttuja keikoilta sekä nyt alkuun myös uusien Hunksien esittelyt. Paljon isoja juttuja on myös suunnitteilla, mutta niistä lisää myöhemmin.
Jos on jotain postaustoiveita, niin niitä voi jättää komenttiboksiin.

Oikein mukavaa syksyn alkua kaikille :)