Sivut

maanantai 11. toukokuuta 2015

Esittelyssä; Ville

Olen kotoisin pienestä ja suloisesta Heinolasta. Kasvoin siellä leikkien, urheillen ja opiskellen. Hunkseihin ajauduin n. 6 vuotta sitten, kun muut pojat bongasivat minut eräästä toisesta tanssiryhmästä. Tulin ryhmään seikkailunhaluisena nuorukaisena, mutta erityisesti siitä syystä, että rakastan esiintymistä. Minulla on myös tavoitteita ja unelmia päästä tekemään omaa musiikkia ja esittämään sitä. Lisäksi haaveilen omasta kuntoiluun ja hyvinvointiin liittyvästä TV-ohjelmasta, johon toisin vahvasti omaa persoonaa ja pilkettä.
Tunnen olevani parhaimmillani, kun saan auttaa ihmisiä ja koenkin jonkinlaisesksi velvollisuudekseni jakaa suurta energiamäärääni muille ihmisille tartuttaen hyvää oloa ja mieltä. Esiintymisessä ja omassa ohjelmassa kulminoituisi nämä kaikki. Olen touhunnut tähän ikään mennessä jo kaikenlaista ja tunnen kuinka erilaiset voitetut haasteet, kuten juuri kirjoittamani kirja antavat minulle paljon enemmän kuin ottavat. Aijonkin tehdä unelmieni eteen paljon töitä, sillä se on tähän mennessä tuottanut usein hedelmää.
Lähetänkin kaikille nyt 90 kiloa elämän iloa ja energiaa sekä puhinaa omien unelmienne tavoitteluun:)


Mottoni on: Muista, ettet ole pelkkä taiteilija, vaan olet taideteos ;)


Viisi faktaa minusta:

1. Juoksin ensimmäiset juoksukilpailut 1-vuotiaana.
2. Jalkapallo oli päälajini,mutta olen myös yleisurheillut ja hiihtänyt kilpaa.
3. Luen joka ilta iltarukoksen.
4. Haluan tehdä omaa musiikkia.
5. Rakastan herkkuja!


- Ville


1 kommentti:

  1. Moroo :D oot oikein mielen kiintoisen kuulonen ja mun suosikki kundi hunkseista =)!
    ois kiva tutustuu suhun paremmin ja sult vois tulla vaik minkälaisii hyvii vinkkei esim ruokavalioon urheiluun ja musikkiin =)!

    Jatka samaan malliin positiivisesti eteenpäin
    T: Nuori kundi :D

    VastaaPoista