Myönnänkin ylpeästi olevani mammanpoika :) Äitienpäivänä matkustan kotiin, annan ison kukkapuskan ja vielä isomman halauksen äidilleni lahjaksi. Tapana on ollut että perheemme kanssa kokoonnutaan yhteen ja vietetään päivä yhdessä. Se on sitä laatuaikaa jota ei rahalla saa ja myös paras lahja jonka voi äidille antaa.
Lisäksi kuitenkin ajattelin antaa Villen uuden pt-kirjan äidille lahjaksi. Hän voi ottaa sieltä sitten vinkkejä :)
-Kimmo
On ollut suunnaton etuoikeus kasvaa vanhemman seurassa, jonka kyky kohdata jokainen ihminen yksilönä on ainutlaatuista ja ihailtavaa. Siitä olen pyrkinyt ottamaan oppia antamaan itse samaa muille.
Miten kukaan voisi olla rakastamatta ihmistä, joka on aina utelias ja kiinnostunut kuinka voit ja mitä sinulle kuuluu, auttaa aina, kun sitä tarvitsee, kuuntelee ja vieläkin jopa suukottelee. Siksi rakastan mammaa.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja erityisesti omalle❤️
-Ville
Mulle äiti merkitsee omassa perheessäni eniten ja olenkin aina ollut se "mammanpoika" :D. Vanhempani erosivat, kun olin 4 vuotias, joten olen saanut äidiltäni suurimman kasvatuksen. Olen myös vuosien myötä oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan omaa äitiäni yhä enemmän ja enemmän!
Äitienpäivänä aion viedä muutaman lahjan äidilleni sekä antaa hänelle yhden täyden vapaapäivän jolloin otan 2-vuotiaan Fiona siskoni hoitoon :)
Lahjaksi omalle äidille tai lapsensa äidille?- Jotain mistä jäisi aina jonkinlainen kiitos ja merkitys äidin olemassa olosta :)
-Tofe
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti